Ensimmäinen reissuni Alaskaan ajoittui syyskuun ensimmäiselle viikolle vuonna 2009. En oikein tiennyt mitä odottaa, koska olen tottunut perholla saamaan lähinnä harjuksia ja taimenia (jos niitäkään), isoimman perholla saamani kalan ollessa kaksikiloinen toutain. Ikinä en ollut lohta saanut, saisinko siis nytkään? Tulisinko olemaan karhujen keskellä ikijään peittämässä maastossa kalaa saamatta? No eihän se nyt ihan niin sitten mennyt… Ensimmäinen väärä olettamus oli ilmasto ja keli. Ihan samanlainen (jopa parempi) syyskuinen keli vallitsi niin kuin Suomessakin! Karhujakaan ei näkynyt kuin täytettyinä. Ja kalattomaksi jääminen – no siitä ei ollut pelkoakaan!
Joelle päästyäni ensimmäistä kalakontaktia ei tarvinnut kauaa odottaa, mutta se ei ollut aivan odotetunlainen. Ollessani polvia myöten joessa tunsin kuinka jokin tömähti säärtäni vasten – katsoin alaspäin ja siinä jalkojeni välissä oli noin viisikiloinen koiralohi! Illalla sain tartutettua koukkuunkin ensimmäisen Alaskalalaisen. Kuutosluokan vapa oli aivan kaarella. Paria sekuntia myöhemmin pohjasiima oli jo näkyvillä! Kala pyrki koko ajan alavirtaan. Peräänkään ei auttanut juosta, koska puita oli edessä. Onneksi reipas ryhmäläisemme ryntäsi haavin kanssa alavirtaan ja haavitsi sata metriä alempaa elämäni ensimmäisen lohen! Komea kolmikiloinen silveri, joka oli punertavasta väristään päätellen hetken aikaa jo ollut joessa. Seuraavan tartuttamiseen ei montaa minuuttia mennyt ja taas sama rumba, haavimies alavirtaan haavitsemaan ja nyt hieman ensimmäistä pienempi lohi oli rannalla.
Kalantulo sen kuin parani viikon mittaan. Päiväsaalis oli n.10-15 silveriä per äijä per päivä. Viikon aikana ryhmämme sai lukemattoman määrän silvereitä, muutaman koiralohen, pari kyttyrälohta ja muutaman kirjolohen. Joukkoon mahtui muun muassa kuusikiloinen silveri ja kolmikiloinen kirjolohi. Loppuviikosta keli oli myös uskomaton – vai miltä kuulostaa syyskuussa Alaskassa kalastaminen ilman paitaa? Mahtava luonto herättää kunnioitusta. Näimme reissulla majavia, valkopäämerikotkia, hirven ja kuulimme kuinka sudet ulvoivat. Karhuun törmäämisen mahdollisuus loi mukavaa jännitystä ja nöyryyttä nuoreen mieheen.
– KK vuosimallia -89 Helsingistä