Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Lisätietoja » Olen käynyt Alaskassa kolmesti

Olen käynyt Alaskassa kolmesti

Kesäkuu 2014

Olen käynyt Alaskassa kolmesti. Kaikki käynnit ovat suuntautuneet samaan paikkaan, Talkeetnan ja Fish Creekin yhtymäkohdassa olevalle Fish Creek Campille. Koska reissut ovat sijoittuneet eri ajankohdille, olen saanut hyvän läpileikkauksen kalastussesongeista tällä alueella.

Ensimmäisen kerran kävimme paikalla Arktiset Vedet –filmiryhmän kanssa vuonna 2014. Ajankohta oli kesäkuun puoliväli eli elettiin kalastuskauden alkupuolta. Joessa oli jo tuolloin melko runsaasti punalohia, mutta kuningaslohen nousun alkamista vasta odoteltiin.

Olihan mieliin painuvaa kalastaa alueen ykkösottipaikkaa Clear Creekin suuta ja jännittää, koska ensimmäiset kuningaslohet vyöryvät pooliin.

Eräänä aamuna se sitten tapahtui. Edellisinä päivinä melko hiljainen pooli oli äkkiä täynnä elämää. Sain useita dolly vardeniksi kutsuttuja nieriöitä sekä tartutin muutaman kookkaan kingin, jotka vänkäsivät väkisin alavirtaan ja irtosivat. Jonkun pienen yksilön onnistuin väsyttelemään rannalle saakka.

Reissun yleisimpiä lohia olivat kuitenkin kilosta muutamaan painavat punalohet, jotka tarjosivat vauhdikkaita väsytyksiä meille kaikille ja herkullista syötävää leirinuotiolle. Ensireissusta jäi jano kokea paikka joskus sellaiseen aikaan, kun joissa on oikeasti paljon kalaa.

Elokuu 2015

Tuo toive toteutui heti seuraavana vuonna, elokuun puolenvälin paikkeilla.

Nyt elettiin kalastussesongin viimeisiä viikkoja ja kalatilanne joissa oli aivan erinäköinen. Heti leirimme takapihalla oleva Fish Creekin suu muistutti kalamäärältään kirjolohikassia, paitsi että kalalajit olivat tässä tapauksessa koira-, kyttyrä-, hopea- ja punalohia, ehkä tässä yleisyysjärjestyksessä. Kuningaslohet olivat jo elämäntehtävänsä suorittaneet ja poistuneet muonavahvuudesta.

Nyt kalastus oli helppoa, liiankin helppoa. Porukkamme taisi saada viikon aikana peräti nelinumeroisen määrän lohia. Tosin ihan mitä tahansa viehettä lohet eivät purreet, ellei ”puremisena” pidetä pyrstöstä, selästä tai muualta kuin suusta tarttuneita. Mutta kun siiman päässä lierahteli vaikkapa Dalai Llama tai joku muu eloisa perhosidos, ei tärpeiltä voinut välttyä.

Tähän vuodenaikaan jokivarret alkoivat myös muistuttaa lohien hautausmaata, kun osa yksilöistä oli jo kutunsa suorittanut ja henkensä heittänyt. Hajukin oli paikoin sen mukainen.

Hieman odottelimme, että Alaskan kuuluisat karhut olisivat hakeutuneet jokivarsiin helpon lohisaaliin perässä, mutta emme tälläkään reissulla onnistuneet niitä näkemään. Jälkiä kyllä saattoi paikoin erottaa.

Heinäkuu 2019

Toistaiseksi viimeisen Alaskan-reissuni tein heinäkuussa 2019, heinäkuun alkupuolella. Tämä matka ajoitettiin parhaaseen kuningaslohen nousuun.

Valitettavasti Alaskan viranomaiset tekivät ennen lähtöämme päätöksen, että kuningaslohi oli kyseisellä alueella tänä vuonna rauhoitettu, eikä sitä siis saanut varta vasten kalastaa. Kalastaminen joissa oli kyllä sallittu, mutta sen piti keskittyä muihin lohilajeihin, joten myöskään vapavälineet eivät voineet olla järeydeltään kingiluokkaa.

Korvaukseksi saimme viettää pari päivää Clear Creekin yläosalla olevalla Trout Campilla, jonne isäntämme tarjosivat helikopterikyydin. Upea ja todella kalaisa alue erämaan ytimessä!

Tuo viikko oli kenties Alaskan historian kaikkien aikojen kuumin. Lämpötila nakutti päivittäin 30 asteen tuntumassa, joten jokivarsilla kahluuhousuissa tallusteleminen oli jokseenkin hiostava kokemus. Edes pilviä, sateesta puhumattakaan, ei reissulla juuri näkynyt.

Kalojen ottihaluihin ei sää onneksi vaikuttanut ainakaan kielteisesti. Päinvastoin kuningaslohen nousu oli tänä vuonna erittäin runsas ja kaikki potentiaalisemmat poolit olivat niitä täynnä. Kun muita lohilajeja yksittäisiä kirjolohia ja hopealohia lukuun ottamatta ei juuri näkynyt, tiesi tärpin jälkeen varautua kunnon vääntöön. 10-15-kiloinen kuningaslohi antaa kirjolohiluokan vavalle kelpo vastuksen!

Ja näkyihän se karhukin viimein. Yksi mustakarhu ui Talkeetna joen ylitse satakunta metriä leirimme yläpuolella.

– Jari Tuiskunen